Fanni on perheemme ensimmäinen koira. Ollessani 6-vuotias perheen muut lapset alkoivat haaveilemaan koirasta ja haaveesta tehtiin totta kun pieni samojedinpentu Vaasasta muutti kotiimme. Itseäni alkoi koirat enemmän kiinnostaa 2000-luvun alussa ja Fanni luonnollisesti tuli mukaan kuvioihin enemmän. Aloitimme Fannin kanssa ensin toko-kurssilla ja myöhemmin jatkoimme agilityyn. Monien mutkien jälkeen agilitysta muodustui minulle ja Fannille se tärkein harrastus. 2005 kesällä jätimme agilityn säännöllisen harjoittelun nuoremmille.
Fanni on ollut aina luonteeltaan hyvin itsepäinen ja mukavuudenhaluinen. Fanni ei nuorempiaan kumartele, mutta joutuu nykyisin nöyrtymään Seban eteen kun heikompi, pienempi ja hitaampi on.
Fanni on onneksemme kuulunut perheesemme jo kohta 11-vuoden ajan. Näihin vuosiin on mahtunut paljon, enkä edes muista sitä elämää ettei Fannia olisi ollut. Toivon, että Fannilla on vielä paljon vuosia edessä!

11-vuoden ikään mennessä on monille koirille varmasti tullut monia hauskoja tapoja eri tilanteissa - niin myös Fannille. Yksi aika hassu tapa on meidän metsäpolulla. Metsälenkkimme puolessa välissä on pieni puro ja aina (sekä tullessa, että mennessä) siitä ohi kävellessämme on Fanni haukkumassa puron keskellä, odottaen kivienheittoa veteen. Muutaman kiven heitettyämme Fannin iloksi, käskemme lopettaa haukkumisen, ja Fanni tottelee heti :) . Tämä toistuu joka lenkillä ja aina siis saman puron varrella Fanni vaatii kivienheittoa! Sebastian ei paljon ymmärrä Fannin haukkumisia, mutta monesti haukkuu mukana, vaikkei ymmärrä minkä takia niin tehdään :) !