Aada
"Rosa"

 
Rotu: Kääpiösnautseri Syntynyt: 7.2.2005

Olen tuntenut Rosan aivan pienestä pitäen. Rosan omistaja kysyi minulta alkaisinko käymään Rosan kanssa mätsäreissä koska koiran purennan takia sillä ei ollut osaa virallisiin näyttelyihin. Toki suostuin ja näin sain loistavan tilaisuuden tutustua koiraan paremmin. Harjoittelimme syksyllä ahkerasti Rosan kanssa miten kuuluu käyttäytyä näyttelyissä. Tehtävä tuntui aluksi toivottomalta kun hihnan päässä temppuili rasavilli snautserinpentu. Lopulta työ tuotti tulosta ja Rosasta kuoriutui upea kaveri minulle kehään. Haimme koko seuraavan vuoden hienoja sijoituksia Rosan kanssa mätsäreistä. Sen kanssa oli todella mukava olla kehässä. Toisinaan Rosalla oli huono päivä jolloin ei voinut edes haaveilla hyvistä tuloksista, mutta hyvät esiintymiset seuraavassa paikassa nostatti aina hymyn huulille.
Kisasin Rosan kanssa ensimmäistä kertaa junior handlerissa Laukaalla kesällä 2006. En osannut odottaa Rosalta hyvää käyttäytymistä kuumasta säästä johtuen. Mutta tyttö yllätti ja johdatti meidät aina sijoituksille asti!
Toivon että koemme Rosan kanssa vielä paljon hienoja hetkiä kehissä!

   
Klikkaa kuvaa niin näet sen isompana.

Funace's Dark Delight
"Nita"
 
Rotu: Kääpiösnautseri Syntynyt: 3.12.2006

Nita on myös Jonnan koira ja minulla on ollut ilo tutustua tähän riiviöön jo aivan pennusta asti. Myös Nitan kanssa on ollut yksi päämäärä näyttelyt ja koska koira omistaa virheettömän purennan on tavoitteena viralliset kehät. Nita on toisin kuin Rosa - syntynyt showkoiraksi. On upeaa olla koiran kanssa kehässä joka osaa aivan itse esiintyä ryhdikkäästi ilman että siihen edes koskee sormellakaan. Upea tyttö !
Oulaisen ja Lapinlahden ryhmänäyttelyssä toukokuussa 2008 esitin virallisissa luokissa ensimmäista kertaa Nitan kunnolla alusta loppuun läpi kisan. Ja tulokset oliva loistavia; 2 x SERT ja 2 x ROP !!


Klikkaa kuvaa niin näet sen isompana.